lauantai 12. marraskuuta 2011

Lettusia, kirjoja, käsitöitä, ostoksia.


Lähekkäin tässä rakkaani vieressä kirjottelen. Vauva nukkuu toisella puolella ja mies toisella puolella. Ihunaista <3 Päivä ovat olleet täysiä. Eilen nukuin aavistuksen turhan pitkään.. Onneksi heräsin ysiltä ja koululainen kerkesi juuri ja juuri kouluun. Meillä on hyvät unenlahjat ilmeisesti. Oven sulkiessani huomasin samalla jättäneeni kotiavaimet sisälle. Jep, jep! Siinä sitä sitten soittelemaan vara-avainten perään (vanhemmillani, autossa eli siis jossain metsässä tällä hetkellä). Hetken hermostutti, mutta jo pienen ajan kuluttua alkoi tuntumaan että juuri näin tän päivän varmaan pitikin mennä. Oltiin pari tuntia perhekahvilassa, siellä oli Tinttu-esittelijä myöskin. Pikkuiselle ostin Nöpö hatun. (kuva Tinttu.com) Kahvilasta mentiin isänpäiväostoksia tekemään ja sieltä mummoni luokse. Mummo tarjoili mulle pitsaa ja lettuja! Koulun jälkeen ekaluokkalainenkin käveli isomummolle, teki läksyt ja jatkettiin matkaan vanhemmilleni. Siellä oli myös lettutarjoilu! :D Siis aivan loistava päivä! Myöhemmin isompi lapsistani meni Halloween pippaloihin.




Tänään aloitin päivän imuroinnilla. Mies oli aamuvarhaisella lähtenyt hirvimetsälle! :D Imuroin kodin puhtaaksi ja käytiin Tokmannilla shoppailemassa kummitytölle Zhu zhu pets prinsessa-vaunut. Löysin samalla kivan jouluisen koristeen meidän ulko-oven viereen, hinta 3,99€ ei mielestäni ollut paha. Viimeistelin tänään myös yhdet sukat valmiiksi. Sukat tulevat joululahjaksi, joten ei vielä paljasteta mitä olen tehnyt. Mitähän seuraavaksi aloittaisi? Tekisinkö itselleni huivin? Ei kun käyn ystäväni lapsen sukkien kimppuun, joita lupasin pidentää :) Tein sukat joskus pari vuotta sitten ja olivat jääneet pieneksi. Katsotaan tuleeko sukista vielä mieleiset jos puran kärkiosan ja teen sukista pidemmät!

Sain pari päivää sitten sen Sara Gruenin Apinatalonkin luetuksi. Ihan hyvä kirja. Vaikka välillä tekikin apinoiden puolesta pahaa, loppu hyvin, kaikki hyvin! Aloitin seuraavaksi Tahmima Amam "Kulta-aika". Siitä ensimmäinen sata sivua takana.

Huomenna juhlitaan isejä! Meillä mies herään ensimmäiseen Isänpäiväänsä! Kahvi on ainakin tarjoiltava rakkaalle ja sitten meillä on lahjoja ja monta korttia! Huomiseen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♥ luen sen kuitenkin ennen julkaisemista :)