lauantai 9. kesäkuuta 2012

Perjantain puuhat!

 Mä ajattelin tehdä tästä päivästä sellaisen "mitä meillä tapahtuu ja milloin" mutta ehei, päivä oli ihan väärä. Ei yksinkertaisesti aamun ja puolenpäivän jälkeen enää niin sanotusti asiat pysyneet mielessä. Saati että olisi kuvailuja saanut sen kummemmin tehtyä. Laitetaan tämä alkupäivä kuitenkin kuvinensa näytille.

Herätys 7:50. Jonka jälkeen peitin sängyn ja Juholle annettiin Mimosan kanssa töihinlähtöpusut! Sitten annoin kissoille ruoat. Ja Mimosalle keitin mikrossa Neljän viljan puuroa jonka neiti söi tyytyväisesti jogurtin kanssa. Itselleni tein leivät ja teetä. Teet onnistuneesti sitten kaadoinkin masuni ja reiteni päälle. Onneksi ei siinä vaiheessa ollut enää niin tulista juomaa ja palovammoilta säästyin. Eli uuden teen tekoon ja hieman kuivailuja lattialle ja itselle... Mimosalle vaatteet päälle.

Kello: 8:40 siirryimme Mimosan kanssa pentuhuoneeseen. Jossa kissat olivat jo maistelleet aamun ruokia. Nyt oli vuorossa siis kissanhiekkalaatikon tyhjennys, leikitys, pentujen punnitseminen sekä Multicat pillereiden antaminen.
 
Mimosa leikityspuuhissa.

Pennut tykkää, samoin Mimosa! :)

Serafina punnituksessa ja Mimosa vitamiinipurkin äärellä miettimässä jo seuraavaa siirtoa.

Ja joka aamu me laitetaan punnitukset ja muut tärkeät huomiot ylös seurantakaavakkeeseen.

Ja joka aamu me myös halkaistaan pentujen vitamiinipillerit ja avataan suu ja laitetaan riittävä annos suuhun. Alkuun tämä oli varsin haatavaa, mutta nykyään menee jo suht mukavasti!

Pentuhuoneesta tullessa tyhjensin myös muiden kissojen hiekat. Meikkasin ja totesin edelleen olevani alusvaatteisillani. 

Kello 9:20 aloin tekemään päivän ruokaa (makaroni-jauhelihalaatikko). Mimosa leikki tyytyväisenä ruuanlaiton ajan duplolegoilla keittiön lattialla. Hörppäsin myös kupillisen aamullista kahvia ja söin pari keksiä. Sitten pikkuneiti alkoi tuoksumaan siihen malliin että kakkavaippa odotteli vaihtajaansa. Sitten sain itsellenikin päälle. 

Kello 10 työnsin makaroni-jauhelihalaatikon uuniin ja lähdimme Mimosan kanssa käymään kirpparilla. Löysin myös Iisalle Marimekon punaisen pallopaidan, kuin uusi 7e ja Mimosalle My little ponyja sekä niiden linnan 6e. Kotiin tullessa Mimosa keinui hetken aikaa oman pihamme keinussa! Sain myös äidiltäni puhelun jossa hän kertoi tehneensä mulle jo yhden kakkupohjan ja alkoi tehdä juuri toista. Jee! Ei tarvitse niiden kanssa taistella! Täytän sitten ne mielelläni ja koristelen! :) Niin ja juttelimme tänään ensimmäistä kertaa myös naapurin mummon kanssa. Mukavanoloinen rouva!





Ja äiti napsi muutaman kuvan pihalta Mimosa keinutellessa tyytyväisenä. 

Kello 11 ruoka oli valmista. Otin annokset jäähtymään. Ruokapöydässä Mimosalla meinasi mennä hermot kun äiti ei ymmärtänyt. Nälkä oli olevinaan, mutta ei ruoka kelvannut. Niin, ennen kuin tajusin että tyttöhän haluaa myös ketsuppia kun sitä oli äidinkin lautasella. Ja sitten maistui! Ruokailun jälkeen laitoin Mimosan päiväunille vaunuihin. Kiersimme pienen lenkin jonka jälkeen jätin tytön keittiön ikkunan alle nukkumaan. 

Tässä vaiheessa kello oli 11:40. Minä siirryin muuttolaatikoiden kimppuun ja osan laitoin kaappeihin ja osan eroittelin takaisin autotalliin joutaviksi. Silitin myös yhdet verhot, jotka alunperin suunnittelin laittavani meidän makuuhuoneeseen, mutta päädyinkin laittamaan ne ainakin hetkeksi olohuoneeseen, hieman pehmeyttä tuomaan. (Lähinnä synttäreiden ajaksi. Tai varmaan koko kesäksi!)

Kello 12:40 traktori römisteli meidän lähitiellä ja herätti Mimosan. Lähdin vielä toiveikkaana vaunuja lykkimään, mutta unille en enää neitiä saanut. Ei muuta sitten kuin välipalalle sisälle ja vaipanvaihtoon.

Välipalalla maistui vesimeloni ja äidin herkkukeksi. :)
(Niin ja kuten kuvasta näkyy, myös tämä oma herkkupalani on ollut itikoiden mieleen... Mokomat ovat maistelleet Mimosaa ihan urakalla... Nyyh!)

Mitähän sitten? Välipalan jälkeen hyppäsimme autoon ja hurautimme postille hakemaan Ellokselta saapunutta pakettia. Teimme myös rattailla lenkin torille, josta lähti yksi ihana pelargonia mukaan. Sieltä hurautimme vanhempieni luokse. Jossa paketoin yhden myymäni musta mekon. Menimme vartavasten paketoimaan sitä vanhemmilleni että saan paketin karvattomana matkaan... Meillä kun niitä karvoja lentelee sen verran paljon ettei jaksa edes yrittää paketointia kotona. Myöhemmin vanhempani toivat kakkupohjat meille.

Tässä nämä herkullisen väriset Elloksen ostokset. Keltaiset omppuverhot tulevaan lastenhuoneeseen. Oranssi tyynyliina sekä vihreäpussilakanasetti samaiseen kammariin.

Tähän loppui päivän kuvat. Myöhemmin silitin ainakin nuo keltaiset verhot ja iskin paikoilleen. Syötiin ruokaa. Pesin koneellisen pyykkiä ja ripustin kuivamaan. Tyhjensin ja täytin astianpesukoneen. Kävin tekemässä synttärikauppaostokset. Hain Iisan isänsä luota kotiin. Mimosa ja Juho kävivät lenkillä ja M nukkui pienet unet. Leivoin banaanikakun. Täytin kaksi täytekakkupohjaa (vattuhilloa ja omenahilloa sekä molempiin väliin banaania). Vein postiin sen pakkaamani mekon, kunhan ensin tarkastin nettipankista että olin saanut rahani mekosta. Lisäksi pistin Iisan ja Juhon hommiin, eli laittamaan Iisan huoneen tavarat, kirjat sun muut jutut paikoilleen. Juho oli lisäksi siivonnut Mimosan kanssa autotallia. (En vielä käynyt sitä katsomassa!) Niin ja laitettiin kukkia mukavammin esille ja vielä istuttamattomat kukat laitettiin ruukkuihin. Kävin myös toistamiseen kirpparilla tekemässä ryhtiliikkeen pöydälle. Sitten Juho hoiti iltapalat ja Mimosan nukuttamisen ja minä vastasin Iisan iltasadun lukemisesta. Niin ja kissatkin saivat ruokansa ja Sibsukan kissalan blogi sai päivityksensä. Kantapääni huutavat armoa päivän jaloillaanolosta. Nyt lähden vielä pesemään naamani ja hampaat. Kello on 0:48. Hyvää yötä! Huomenna meillä juhlitaan viimein  yksivuotiasta Mimosaamme <3

2 kommenttia:

  1. Olipas touhukas päivä, en olisi varmaan pystynyt tekemään puoliakaan noista tän selän takia :) Päivän mittaan kun muistaa tarpeeksi usein lepäillä niin taipuu illalla sänkyynkin.
    Onnea 1-vuotiaalle Mimosalle!! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Mimosan puolesta! :)
    Joo, mä olen ollut yllättävän hyvinvoipa vaikka viikkoja jo 33+ Onneksi näin koska tosiaan Mimosaa joutuu vielä niin paljon nostelemaan ja kantelemaan paikasta toiseen. Mut kyllä sitä itsekin miettii että mitä kaikkea sitä tosiaan päivän aikana tapahtuu, ei niitä oikeasti edes muista jollei laita vähän ylös... :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥ luen sen kuitenkin ennen julkaisemista :)