tiistai 13. tammikuuta 2015

Rapiat 27 litraa maitoa

Mimosa tekemässä lumienkeliä ♥

Tänään lypsin viimeisen kerran sairaalalle. Oman kirjanpidon mukaan maitoa tuli pumpattua 27140 ml. Kolmisen kuukautta ja 292 lypsykertaa. Kymmeniä pullojen keittämisiä, maitojen kuljetteluja sairaalalle. Viimeisimmät maidot on nyt vielä viemättä, samoin sähköinen lypsykone ym. Olihan tuo urakka, mutta onneksi mieluinen sellainen. Toisinaan tuntui raskaalle, etenkin joulunaikaan ja sitten taas välillä tuntui, että tässähän tuo menee kaiken sivussa. Haikeutta, sitäkin on koettu viimeisimpinä päivinä, vaikka toisaalta mielessä onkin ollut helpotus. Tänään mä kirjoitan esimerkiksi tätä blogitekstiä ajalla, jolloin mä ennen lypsin maitoa ja huomenaamullakaan ei tarvitse aloittaa aamuaan ylimääräisillä hommilla. Ehkä tää haikeus tästä? ;) Kaikkeen sitä kiintyy! :D Mä toivon että tää arki tulee tästä hieman vielä helpottumaan kun tämä urakka on nyt loppunut. Ehkä toivon turhia?

Slow down.

Noin mä olen joutunut miettimään näitten kolmen kanssa kotona ollessa aika ajoin. Saatikka sitten kun esikoinenkin on myös tässä koulun jälkeen. Isäni totesi tänään, kun näimme sattumalta kaupan pihalla ja Aatos kertoi, että me mennään kauppaan, että no onhan teillä aikaa. Jäin hetkeksi sitä miettimään, ja totesin mielessäni että niinhän se on. Mikäs tässä valmiissa maailmassa. Aatos kerkeää päikkäreilleen sitten myöhemminkin. Vaikka tarkoituksena ei ollutkaan kuin vain pikaisesti pyörähtää hakemassa kaupasta jotakin evästä. Kauppaan päästyämme painelimmekin koko porukan kanssa abc:n puolelle syömään. Hiiteen einekset! Kanakeitto maistui etenkin minulle, salaatit sitten enemmän pienelle porukalle. Kävimme kaupassakin vielä syömisen päälle. Tällä kertaa selvittiin ilman itkupotkuraivareita. Ne ovat etenkin Aatoksen suosiossa tällä hetkellä. 

Oon yrittänyt muutenkin miettiä tuota elämän hidastamista tässä arjessa. Tottakai välillä on kiire. Voin jo arvata, että huomenna ainakin, kun on Iineksen neuvola klo 10. Mutta muuten mennään kun keretään. Arki on jotenkin paljon helpompaa, kun ei ole kiire koko ajan siellä oman pään sisällä. Joskus olen hetken saattanut pohtia, pitäisikö mun esimerkiksi opiskella tässä samalla? Saisin jotakin "hyötyäkin" näistä kotivuosista, kuten monet tekevät. Mutta jo hetken päästä oon jo miettinyt, että eiköhän nää kolme pikkuista tässä reilussa kolmessa vuodessa ole jo ihan tarpeeksi. Sekä lisäksi paukkuja on vienyt äidin kuolema ja surutyö. Ehkä mä voin vain olla just nyt näin ja "levätä" työelämän paineista. Nauttia tästä juuri sellaisena kuin se tässä ja nyt on. Puistoilua, ruuanlaittoa, lasten tappeluita, sylittelyä, esimurkkuilua, uusien taitojen oppimista, vauvan naurua, kodin sekasortoa, siivousta, sisustamista, kerhoja, käsitöitä, ystäviä, kavereita. Mut yhden harrastuksen ajattelin tässä kuitenkin aloittaa! Aikuisten akrobatia kuulosti sen verran mielenkiintoiselta, että lähdettävä kokeilemaan miten vielä taipuu vai taipuuko? ;)

2 kommenttia:

  1. Kiitos kun jaksoit pumpata <3 Tsemppiä itkupotkuraivareihin. Ne kai loppuu ennen murrosikää =)

    VastaaPoista
  2. ♥ Kiitos! :) Toisiaan, itkupotkuraivarit tuntuvat aika lastenleikiltä murkkuikäisen mielenliikkeitä seuratessa... ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥ luen sen kuitenkin ennen julkaisemista :)