keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Ja niin meille tuli kaksi syöttötuolia pöydänpäätyyn.


Meillä on siirrytty kahden syöttötuolin aikaan. :)

Mimosa 1v9kk ja Aatos 6,5kk. :)

Mimosa höpötti eilen muutaman kerran, että "haluaa syöttää Aatosta".
Joten nostin tytön syliini ja annoin hänen syöttää pikkuveikalle päärynä-omenasosetta. Pari ensimmäisestä lusikallista menikin oikeaan suuhun, jonka jälkeen Aatos ei aukaissutkaan enää suutaan, joten Mimosa reippaana tyttönä korjasi tilanteen pistämällä sitten lusikallisen sosetta omaan suuhunsa. Hänelle kun tunnetusti maistuu! ;) 

Siinä missä Mimosa on ollut jo ihan pienestä pitäen innokas syömään, ei (valitettavasti) vielä voi sanoa Aatoksesta samaa. Hänen mielestään tissi on pop ja sillä siisti. Sose on vain jotain ihmeellistä, jota sitten mielellään pitäisi yrittää imeä pikkulusikasta! :) Kovin kummoisiin määriin ei ole siis vielä oikein päästy. Tänään kokeiltiin ensimmäisen kerran kukkakaalia, ei maistunut. Mutta suoraan sanottuna, olisi se multakin jäänyt syömättä! Aurinkoinen sose sekä omena-päärynäsoseet tuntuvat maistuvan parhaiten. Myös banaania on maisteltu, ruisleipää imeskelty, perunaa (yök yök), maissinaksua (hyvää), puuroa (outoa!)... Joka päivä jotakin vähäsen, aina silloin kuin muutkin syövät. Mutta kyllä se maito on vielä se joka tätä herraa isommaksi kasvattaa! :) Eiköhän se Aatos jossain vaiheessa kuitenkin saa juonesta kiinni!

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi ♥ luen sen kuitenkin ennen julkaisemista :)