keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Nro 4. Muistakaa pikkulintuja! :)


"Eivät kaikki pikkulintuset ole muuttolintuja, jotka talveksi matkailevat eteläisiin maihin. Niinpä esimerkiksi vilkas ja aina iloinen ja aina lauleskeleva tiainen, joka kesät asuu yksinäisissä metsissä, siirtyy talveksi talojen läheisyyteen, käy kurkistelemassa ikkunoistamme ja usein pistäytyy sisälläkin vieraana. ...

Ja asettamalla ruoka-aitan akkunasi eteen, saat itsellesi hauskaa ja opettavaista huvia. Huoneestasi voit silloin katsella lintujen käyntiä ruokapaikalla, voit seurata heidän liikkeitään, tutustua heihin, tehdä huomioita heidän luonteestaan ja tavoistaan." (Joulukontti 1902) 

Teksti suora lainaus Tunturisuden joulusivuilta jonne pääset täältä.

*     *     *
Tämän päivän luukussa muistutetaan pitämään huolta linnuista! Meidän perhe aloitti tänä talvena talviruokinnan ja jatkamme sitä ohjeiden mukaan niin pitkään, kunnes maa alkaa sulaa ja linnut löytävät paremmin taas ruokaansa itse. :) Tällä hetkellä meidän pihassa tarjolla on erilaisia pähkinäsekoituksia, talipalloja sekä siemensekoitusta. Jääkaapissa odottelee myös rasvainen talipötkö, joka täytyy päivän valjetessa viimein viedä paikoilleen omenapuuhun. Toivottavasti maistuu!

BirdLife Suomen kotisivuilta saa oikein hyvää ohjastusta lintujen talviruokinnasta. Käykää kurkkaamassa! :)

*     *     *
Päivän kuva on vanha joulukortti, jonka olen saanut Hertta-isomummoltani. Kortti on vanhassa, vihreässä kansiossa, joka on täynnä isoisotätini Helmin saamia korttia sukulaisiltaan Suomesta ja tuttaviltaan muista maista. Tässä kyseisessä kortissa on Tammelan leima ja päiväys 22.12.1964, kortti on osoitettu Neiti Helmi *****selle, joka asui tuolloin Hägerstenin kaupunginosassa, Tukholmassa. Kortin lähettäjä kirjoittaa näin: "Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta toivotan sinulle. Parhaat kiitokset joulupukista. Olet erinomainen, kun aina muistat minua. Minä olen ollut niin saamaton, etten ole minkäälaista pakettia saanut aikain sinne sinulle ja Almalle. Sydämellisin terv. Aili"

Kiirettä ja aikaansaamattomuutta sitä näytti olevan viisikymmentä vuotta takaperinkin. Ei ole ajat siitä muuttuneet ;), tai ainakin minä voisin kirjoittaa vastaavat sanat monellekin luultavasti taas tänä vuonna!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♥ luen sen kuitenkin ennen julkaisemista :)