torstai 16. elokuuta 2012

Elämää kotona vauvan kanssa...

Ihana mieheni ja Mimosa (kopassa myös Aatos!) uusien tuplarattaidemme kanssa.

Takapenkki on aika hyvin vallattu. Istuimien välissä on pieni tila Iisallekin. 
Aikuisen peppua tuohon on turha haaveilla mahtuvaksi...


             
Sinistä, sinistä ja sinistä! Näistä voi hyvin jo päätellä että poika se on! :)

Jos sanon että kotiin saapumisemme jälkeen meillä on taas tapahtunut vaikka mitä, 
niin rehellisesti kysyttynä, yllättyykö kukaan edes? Tuskinpa! 
Koska yritän pysyä jossain aikataulussa, niin Nasu-kissan karvapallotarinaan voi halutessaan siirtyä lukemaan tästä. Huolta siis huolien perään, mutta taas jaksan toivoa että Nasu kissa toipuu ja tokenee pian entiselleen. 

Onnellisia uutisia myös äidistäni, joka vihdoin, kolmen viikon Kysissä vietetyn ajan jälkeen siirtyi Mikkeliin. Kolmeen viikkoon ei nähty. Eilen mummo ja pikku-Aatos näkivät ensimmäistä kertaa toisensa ♥ 

Uuden perheenjäsenen tulo on muutoin sujunut suht hyvin. Kissat eivät ole olleet moksiskaan, kävivät vaan nuuskaisemassa että vai tämmöinen tuli taloon. Iisa on ottanut Aatoksen hellin sylin huomansa ja isosiskona olo on selvästi nyt kunniatehtävä hänelle. Mimosa taas, no oli vähän reppana ensimmäiset päivät ja yöt. Uusi tyyppi selvästi harmitti, oli kenen sylissä vaan! Saati kun Mimmi huomasi että samainen pikkumies oli tullut HÄNEN ja vanhempien sänkyyn ihan lupia kyselemättä. Poishan sitä piti alkaa ajamaan itkuhuutaen kello neljä yöllä, reilun tunnin ajan ainakin huutaen.. Ja aamulla herätessä saa homma. Nyt onneksi pari yötä on mennyt mukavasti, yöllisiä heräämisiä ei ole Mimosa enää harrastanut ja tänäkin aamuna uni maistui 8:30 asti! :) Ehkä tää tästä!

Iisalta alkoi maanantaina koulu. Luulin että kaikki päivät alkaisivat ma-pe 8:30 jatkossa, mutta vain kahtena päivänä alkaakin noin. Kahtena muuna aamuna koulu akaa 9:25 ja yhtenä aamuna 10:20. Oikeastaan mua ei yhtään haittaa että koulu alkaa hieman myöhempään Iisan ryhmäläisillä. Koulukyytiläiset tulevatkin sitten joka aamu 8:30 kouluun. Varmasti sitä vanhempana joutuu heräämään ihan tarpeeksi aikaisin aamulla! :) 





4 kommenttia:

  1. Ihania kuvia :)
    Meilläkin alkoi ylä-asteelaisilla koulu hyvin, mutta koulukyytiläinen erityislapsemme oli ensimmäisenä päivänä laitettu väärään osoitteeseen taksilla! Luojan kiitos taksikuski oli soittanut väärästä osoitteesta, eikä vain jättänyt tyttöä ovelle!! Kyllä mulla taas kiepsahti sydän yhden ylimääräisen kerran.
    Eilen kävi myös tytön kummi 2kk poikansa kanssa. Aaro oli niin mustis että rääkyi mun lahkeessa vaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ohops! Onneksi taksikuski soitti ja varmisti asian! Mutta melkoinen moka koulusta!!! Onneksi oikea koti kuitenkin löytyi! :)

      Poista
  2. Onnea vauvasta, pieni ihanuus. =) Ja hyviä vointeja äidillesi. =)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥ luen sen kuitenkin ennen julkaisemista :)