maanantai 5. elokuuta 2013

Miä haluun omaa sänkyy!


Teimme perjantaina nukkumisjärjestelyitä. Siihen asti olimme nukkuneet enemmän ja vähemmän sopuisasti perhepedissä, jossa pinnasänky on lähes käyttämättömänä sivuvaununa. Siis minä, mieheni, Aatos 11,5 kk ja Mimosa 2 v 2 kk. Perjantaina toimme sitten lastensängyn makuuhuoneeseemme, jonka jälkeen makuuhuoneemme näyttää olevan kuin yhtä sänkyä. Perjantaina Mimosa nukahti sänkyynsä ihan mukavasti, lauantaina Mimosa ja Iisa halusivat nukkua vierekkäin Iisan huoneessa. Sunnuntaina Mimosa kuitenkin väsyneenä itkeskeli, että hän haluaa nukkumaan omaan sänkyyn ja omaan huoneeseen! :O

Mitä ihmettä?

Eikö ne olekaan kaikki samanlaisia, lapset nimittäin?

Siinä missä esikoinen suostui 7 vuotiaana ei niin iloisena viimein omaan sänkyyn ja omaan huoneeseen äidin kainalosta, siirtyy keskimmäinen kaksivuotiaana omaan sänkyyn tuosta noin vain ja oikeimpa vaatimalla! :D
No, sinne omaan huoneeseen hänet sitten peiteltiin ja koko yön hän siellä rauhallisesti nukkui. Juho kantoi hänet aamulla viereeni, kun oli lähdössä töihin ja jatkoimme vielä köllöttelyä vierekkäin.
Aika tomera tapaus, tämä Mimosa.
No, toisaalta vierottipa hän itsensä tissiltäkin viikkoa ennen 1 v syntymäpäiväänsä,
ja tähänkin voin todeta, että esikoinen ja kuopus näyttävät menevän tässäkin suhteessa hieman toista ääripäätä. :)

2 kommenttia:

  1. Voi, teillä asuu jo iso tyttö! Ja aika ihana, että neiti sai siirtyä omaan sänkyynsä omaan tahtiinsa. Meidän kaksiveellä on tällä hetkellä käytössä sekä pinnis meidän makkarissa että isojen poikien sänky omassa huoneessaan, ja tähän asti on saanut valita, kummassa haluaa nukkua. Useimmiten pinnis on vielä vienyt voiton, mutta muutama yö on nukuttu jo omassakin huoneessa (voi sitä äidin ikävää!). Tarkoitus olisi siirtää pinnis jossain vaiheessa syksyä vintille, mutta ainakin nyt mennään vielä pojan mielen mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä hyvä, että saa "kypsyä" pikku hiljalleen isommaksi. Ettei ole vaan yhtäkkiä pakko alkaa pärjäämään siellä omassa huoneessa. Mäkin heitin tänään ajatuksen, että jos Mimosa jatkaa näitä omassa huoneessa nukkumisiaan, niin mehän voidaan viedä pinnasänky varastoon! Josta Juho jo säikähti, että sittenhän meillä ei enää ole vauvaa! :D Siinä lastensängyssä nimittäin on myös pinnat, joten se pitänee myös yksivuotiaan jollain lailla "aisoissa".

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥ luen sen kuitenkin ennen julkaisemista :)