sunnuntai 5. elokuuta 2012

Ristiäismuistoja reilun vuoden takaa ♥

Reilu vuosi (31.7.2011) sitten meillä elettiin ristiäistunnelmissa <3
Kuinka aika menee näin nopeaan?
Voin sanoa ettei vuosi sitten ollut minkäänlaista kuvitelmaa siitä että vuoden päästä meillä olisi taas pian vastasyntynyt talossa! Mutta näin se on elämä ihanan yllätyksellistä ;-)

Lupasin tehdä postauksen mun ristiäisasusta Kepulaisen äidille ;) ja tietysti muillekin lukijoille tässä sitten samalla! Mekkoni ei nimittäin ollut mikä tahansa kolttu, vaan rakkaudella pidetty ja lainaan annettu turkoosinsininen mekko Martta-mummoltani ♥

Ajattelin etsiä vanhempieni albumista kuvan jossa mekko olisi ollut myös mummoni päällä silloin aikoinaan. Löysinkin yhden kuvan vuodelta 1982, mutta mummo on siinä takaapäin kuvattuna miesporukan reunassa, joten ajattelin ettei se välttämättä nyt ihan ajaisi asiaa. Täytyy katsastaa joku kerta Raatin kuva-albumit josko mummolla olisi itsestään parempi kuva kuin vanhempieni albumista löytyi! :)

Joka tapauksessa, tässä se mekko nyt on. 
Eikö olekin ihana?
Kangas on paksuhkoa (..täytyy vielä tarkastaa, mitä..), mutta yllättävän hengittävää. Mekossa oli oikein hyvä olla, ei todellakaan kuuma tullut. Kuten huomaa, hiuksiani ei ole värjätty aikoihin ja juurikasvu on hyvin näkyvissä, mutta eipä se päivää pilannut :) Ystäväni Hanna teki mulle lettikampauksen ja omasta takaa oli jo tuo tukkalaitekin valmiina! 

Mimosa ristiäisten jälkeen vaaleanpunaisessa mekossaan äidin sylissä! :)

Kuvia ennen ristiäisten alkua ♥

Isi assisteeraa ja Iisa 7v vaihtaa näppärästi vaippaa!

Mimosa ja isi ♥

:)

Mimosalla oli kastepäivänään KappAhlin Vintage Stories - kastemekko.




Varsinainen pönötyskuva, mutta tässä mekkoseni näkyy kokonaisuudessaan. :)

 ♥

Ristiäispäivän sää siis suosi meitä. Aurinko paistoi ja pystyimme pitämään ristiäiset takapihamme terassilla. Sisällä olisikin ollut tuskaisan kuuma! Ristiäiset sujuivat muutenkin oikein kivasti. Ajattelin että tämän tulevankin vauvelin ristiäiset olisi ollut ihana pitää pihalla, eli mahdollisimman nopeasti vauvan synnyttyä. Mutta tällä hetkellä ainut toive ristiäisiin on se, että äiti pääsee osallistumaan niihin. Joten ristiäiset varmaankin vietetään vasta syys-lokakuun vaihteessa. Eikä me silloin todellakaan pihalla aiota olla! :)

4 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! :)

    Ja sinä olet niin nättinä, toki myös perheen muut neitoset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Kiitos! Mukava muistella jälkeenpäinkin vielä kivoja hetkiä!

      Poista
  2. Kiitos;) Olipa kiva postaus ja tuo mekko on aivan todela kaunis. Aivan ajaton, tai voisi kuvitella täysin että nykypäivän kaupoista löytyisi. Myös tuo Kappahlin kastemekko on todella suloinen. Kiva oli nähdä myös kuva sinusta ja miehestäsi-kiva postaus;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks :) Mä ihastuin myös tuohon KappAhlin kastemekkoon. Esikoisen mummi, eli exäni äiti, teki Iisalle oman kastemekon, mutta tietenkään se ei ollut enää käytössämme Mimosalla ;) Ja meillä suvussa ei ollut mitään kiertävää kastemekkoa, joten tuo oli tosi kiva löytö viime vuonna! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥ luen sen kuitenkin ennen julkaisemista :)