sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Mimosa 1v 5kk

Teki mieli tehdä taasen pieni postaus Mimosasta,
kun tuntuu että kuukauden aikana on tapahtunut vaikka miten paljon uutta kehitystä!


Mimosa on hyvin kiinnostunut äidin keittiössä puuhailusta. Vähän turhankin kiinnostunut, jos äidiltä kysytään. Tai ei muussa mitään, mutta lieden nappulat minä pitäisin kyllä ihan omana valtakuntanani! Ilmeisesti täytyy hommata suoja nappuloiden eteen, ennen kuin talo on joku päivä tulessa! 

Mimosa on oppinut sanomaan kakka ja ettei jäisi epäselväksi, niin taputtelee samalla oikean puoleista kankkuaan kädellään ja hokee "kakka". Aika usein se löytyy sieltä, mutta välillä kyse taitaa olla muuten täydestä vaipasta tai sitten kakkahädästä. Potalle neiti pyörittelee päätään, "ei oo". Eikä puhettakaan että sille  käytäisiin istumaan. Ei edes kokeilumielessä vaatteet päällä. No, kai se tyttö vielä potalla käymisen salat oppii, tarjoan kun muistan. Eli en kovin usein.. 

Sitten Mimosa on alkanut sanomaan itseään välillä Mimmiksi. :) Huomaan että makustelee suussaan miltä se oma lempinimi kuulostaa.. MimmiMimmi tulee usein peräkanaa. Mimosa on selkeästi vielä turhan pitkä sana tytön itsensä lausumaksi. 

Uusia sanoja ovat myös heppa, heippa, iskä ja avaa. Nyt on muutaman kerran käynyt sitä että Mimosa on kuunnellut ja toistanut perässäni jonkun sanan, esim. kiija (kirja) ym. Tänään syötiin kalaa ja Mimosa kävi pyytämässä monta kertaa sitä lisää. Välillä kävi luona sanomassa "kalaa" ja välillä huuteli kauempaa "lisää"! :D Lisäksi sellainen "yleissana" mitä sanotaan monta kertaa päivässä on "hätis" tai "hättis" tai "häätis" tai "häätiis". Sanalla lienee monta eri merkitystä.. Ja näiden lisäksi sitä omaa pulputusta vaikka miten! :)

Uutta on myös se, että Mimosa on alkanut välillä yrittää satuttaa Aatosta. Muutama päivä sitten kävi huomaamattani täräyttämässä pikkuveljeä ritsalla päähän (punaiset jäljet Aatoksen otsassa paljastivat ja itku), vaikka mä olin ihan siinä vieressä lajittelemassa vaatteita ja kummallekaan en antanut erityisemmin huomiotani. Tai ainakaan Mimosan ei olisi pitänyt olla Aatokselle misään mustasukkainen. Myöhemmin samana päivänä M yritti käydä lyömässä pikkuveikkaa soittorasialla päähän, onneksi huomasin ennen kuin kolahti...

Myös pureminen on tullut uutena asiana kuvioihin. Hampaista taitavat olla saaneet nyt kaikki perheenjäsenet, eiköhän Mimosa Aatoksen vaatteitakin ole käynyt haukkaamassa. Ja äitiä, isiä ja isosiskoa aina silloin jollei kiellot miellytä, tai mustasukkaisuus vaivaa tai muuten vaan, onhan näitä syitä... Haastavaa yrittää saada kiinnitettyä huomiota muihin asioihin, kun silloinhan sitä vasta innostutaankin jos neiti tajuaa asian. 

Äitiä on myös mukava juosta karkuun sen jälkeen kun pikkuveli on saatu turvavöihin autoon kiinni. Täytyy olla tarkkana kaupan pihassa ym. jossa usein aloitankin homman Mimosasta. Myös missä tahansa muussa tilanteessa on mukavaa juosta karkuun tai olla puun takana piilossa!

Lisäksi pukiessa neiti on huomannut kuinka hän voikin heittäytyä veteläksi. Kengät saan yleensä hyvin jalkaan mutta sitten kun aletaan laittamaan hattua ja hanskoja niin johan on tyttö vetkulana ja hauskaa on!
Toisaalta Mimosa yrittää kovasti pukea myös itse päällensä. Hattu on välillä hyvinkin oikein päässä ja hanskojakin koitellaan laittaa ja kenkiä etsitään laitettavaksi.


Mä leikkasin toissapäivänä Mimmin etutukan kun se oli jo päässyt melkein silmille asti! Toinen kerta siis, kun Mimosan etutukkaa leikattiin. Ensin leikattiin kynnet ja siitä se ajatus sitten lähti, etutukka vaan sormien väliin ja naps naps kynsisaksilla. Olen erittäin tyytyväinen jälkeen! :D (Hanna älä pyörry siellä! ;) )

Mimosa on oppinut laittamaan nuppipalapelin palaset tosi hyvin paikoilleen. Vielä vähän aikaa sitten mä mietin, ettei vielä tule oikein mitään siitä touhusta. Mutta sitten, kuin yhdessä yössä, Mimosa oli tajunnut tekniikan ja nyt pelit valmistuvat nopeasti! :)

Puuro ei tällä hetkellä maistu lainkaan ja jogurttikin välillä tökkii. Ja jollei joku maistu, niin se ei jää kyllä epäselväksi. Neiti työntää lautasen edestään ja parempi on uskoa, sillä tämä draamakuningatar tietää kyllä kuinka saadaan vanhemmat uskomaan ettei maistu! Toisaalta maito on alkanut maistumaan päivä päivältä paremmin ja tällä hetkellä tyttö käyttää lastenmukia jossa on yksi korva. Tosi hyvin osaa juoda ja silloin kun ruoka maistuu, niin Mimosa syö oikein siististi lautasen tyhjäksi.

Päivärytmit meillä on edelleen samanlaiset kuin aiemminkin ks. Mimosa 1v 4kk postaus.

Lisäksi isille on mukavaa soittaa työpäivän aikana. Usein Mimmi kuuntelee innosta silmät välkkyen ja odottaa milloin iskä sattuu kysymään "mitä sille napa nappulalle oikein kuuluu"? Jolloin usein Mimosa alkaa kikattamaan. Välillä Mimosa sanoo että moimoi. Toisinaan istuu pitkään ja vaan kuuntelee, välillä ei taas jaksa! :) Suloista!

Lisätäänpä vielä tähän väliin, että kolme korvatulehdusta on nyt sairastettu. Toivottavasti näillä pärjätään pitkälle tulevaisuuteen!

Tahtonainen on alkanut nostaa päätään! :) (Mitähän kuukauden päästä!!!???)

4 kommenttia:

  1. Meillämyös Aaro on kiinnostunut liiakseenkin uunista :D Pyöräyttää uunin päälle heti kun selkäni käännän ;) Onneksi lieden nappulat on liesitasolla ja kosketuksella varustettuna lapsilukolla :D Meinattiin saada kyllä kyläpaikassa jo tulipalo aikaan :/
    Lisäksi sitten astianpesukone kiinnostaa liiankin kanssa, joskus astiat pestään jo kolmatta kertaa.. pyykinpesukone on ohjelmoitu uudestaan useita kertoja ja kummitädin pojan tietokone ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ihmettelin joku aika sitten kun tein mustikkapiirakkaa ja se ei meinannut kyspyä sitten lainkaan! No, joku vikkelänäppi oli käynyt vähentämässä asteita 175:stä 125 asteeseen... Mä olen ollut tähän asti niin "huoleton" noiden liesien ym suhteen, en siis omaa minkäänlaista tarkistusaddiktiota ;) mutta nyt olis kyllä opeteltava katsomaan aina talosta poistuessa ettei ole mikään ylimääräinen päällä!!!

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥ luen sen kuitenkin ennen julkaisemista :)