tiistai 29. tammikuuta 2013

Sunnuntain tallipäivä! :)


Me vietettiin sunnuntaina muutama tunti Päivin tallilla. Iisahan käy siellä jo kolmatta vuotta ratsastamassa ja minäkin siellä aikoinani olen hevosoppini saanut, joten paikka on varsin tuttu! :)

Pakkasta oli joku -5 astetta, mutta tuuli oli melkoisen kylmä. Onneksi ratsastustunti oli maneesissa. 
Iisa ratsasti shettisponi Vanjalla. Ihanalla tummanruunikko tammalla.

 

Ennen tuntia Iisa harjasi, putsasi kaviot ja laittoi satulan ja suitset Vanjalle.
Me muut seurattiin touhua vierestä ja äiti kuvasi kamerallaan. :) Mimosa ja Juho kävivät 
laskemassa vähän pulkalla mäkeäkin.


On se suloinen tuo Vanja ♥ Iisalla (ja muilla tuntilaisilla) oli koulutunti, kulmiin ratsastamista ja ympyröitä nyt ainakin oli tehtävänä. Mukavasti taisi tunti mennä!



Me muut seurattiin katsomossa Iisan menoa. Mimosakin jaksoi katsoa tuntia jonkin aikaa. Sitten kun huomio alkoi herpaantumaan, lähtivät M ja Juho pihalle katsomaan tarhassa olevia heppoja ja laskemaan mäkeä pulkalla. Aatos jäi mun kanssa maneesille ja söikin jossain vaiheessa. :) Ennen tunnin loppua mekin lähdimme kärreillämme pihalle. Harmitti, kun liikkeessä otetut kuvat eivät onnistuneet ollenkaan.. No, täytyy kuvata joskus toisen kerran ja harjoitella vielä enemmän... 



Mimmi katselee polleja!


Aatos nukkui rattaissa päiväunet. :)





Valitettavasti mä en nyt näitä Päivin tallin uusia heppoja vielä tuntenut. 
Mutta ihania ne olivat joka tapauksessa! Oikeita linssiludeja osa! ;)


Tallipäivän jälkeen Aatoskin jaksoi vielä hymyillä aurinkohuovan päällä! ♥


Välipalaksi Juho paistoi meille lettuja ja tietysti me aikuiset nautimme kahvikupillisen sen kanssa. Tytöille maistui omatekemä mehu! (eli Mimmin kielellä "aipe"!)


:) Iisa ihana ♥ äidin pieni heppatyttö!

Tallin jälkeen käytiin päiväsaunassa ja loppu ilta vietettiin ihan vaan kotosalla telkkaria katsellen, käsitöitä tehden ja lepäillen! Ai että oli ihanaa olla vaan! (Tämmöistä lisää!)

2 kommenttia:

  1. Ihana sunnuntai teillä! ♥

    Mä en olekaan käynyt taas vuosiin tallilla, en edes katselemassa :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli oikein rentouttava sunnuntai! :) Menkää ihmeellä katselemaan heppoja, ne on niin kauniita ja kivoja seurata! Mä odotan mielessäni sitä hetkeä, kun nousen uudelleen hevosen selkään... Iisa odottaa sitä jo kovasti ja oon luvannu mennä sen kanssa samalle ratsastustunnille, ehkä sitten syksyllä! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥ luen sen kuitenkin ennen julkaisemista :)