tiistai 1. lokakuuta 2013

Kukkia ja punajuuria leivinuunissa..


Tänne luvattiin viime yöksi jo pakkasta yhden asteen verran, joten toin kuistilta vielä kukassa olleet pelakuut sisälle tuvan lämpöön. Parin niistä tosin jäi jo jatkamaan elämäänsä tänne sisätiloihin. Laitoin ne tuonne olohuoneen toiseen nurkkaan, muiden viherkasvien joukkoon. Nuo muut viherkasvit olivat koko kesän kissatarhassa ja nauttivat silminnähden olostaan siellä. :) Toivottavasti pelakuutkin viihtyisivät sisällä edes jotenkin, eivätkä vain kuihtuisi pois. Mä haluaisin keittiön ikkunalle kukkalaudan. :) Kukaan muu ei varmaan sellaisesta haaveile, mut mä kuljenkin vastavirtaan ;) takaisin aikaan jossa kukkalaudat olivat itsestäänselvyys. Oikeastaan tuohon ikkunaan sopisi hyvin myös sellainen roikkuva lauta jonka kuvan löysin Pumpulia ja pellavaa blogista. Tuollainen olisi todella kaunis!

Tuon kellon kannoin mukanani autotallista pari viikkoa sitten ja laitoin hyllyn päälle. Vaikkei toimivuudesta ole (ilmeisesti) tietoakaan, niin kaunis on virheineen ja värisävyineen. Vierellään suojelusenkeli, jonka sain ystävältäni viime helmikuussa, äitini kuoleman jälkeen. ♥


Syötiin juuri välipalaa pikkuisten kanssa, kuunnellen samalla "Kun on oikein pieni" -levyä ♥. Leivoin eilen pitkästä aikaa banaanikakkua, jota äitini teki aika usein.. Hyvältä maistui! Aamulla lämmitettiin leivinuuni (josta "avaudun" ehkä kokonaisen postauksen verran toiste!!! ;)) ja laitoin sinne ensimmäistä kertaa ruokaa valmistumaan. Simppelisti siis punajuuria maustettuna ripauksella öljyä, pippuria, suolaa sekä hunajaa. Kylläpä maistuivatkin hyviltä pippurisen kanan ja riisin kanssa. 


Ja hei, tervetuloa kaikille uusille lukijoilleni ♥ :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♥ luen sen kuitenkin ennen julkaisemista :)