keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Raatilla lasten kanssa!

Aitan pelakuut ♥

Ruokahetki Raatilla

Näkymiä sola-aitaista.. :)

aitankongilla..

Martta-mummo ja pikkuiset ♥

Sateen jälkeen

Martta-mummo ja Aatos-apupoika :) viinimarjoja keräämässä

Terveisiä taas maalta! Me käytiin Raatin maisemissa viettämässä lasten kanssa taas yksi yö. Lähdettiin eilen ja tänään kotiuduttiin. Mummoni on ollut siellä nyt vajaa pari viikkoa, välillä seurana ollut serkkutyttöni ja välillä taas täti miehensä kanssa. Isänikin on piipahtanut ja me tosiaan ajeltu muutamaan otteeseen maalle ja välillä oltu yötäkin. Mukavaa, että mummo on saanut viettää muutaman viikon kotimaisemissaan, vaikka hyvin hän tuntuu viihtyvän myös keskustan kodissaan. 

Eilen Raatille saavuttuamme alkoi pian sataa ja ukkostaa. Ilman lämpötila taisi laskea noin 10 astetta. Sateen aikana lueskeltiin lehtiä ja kuvastoja. Lopulta käytiin koko porukka päiväunille! Siis minä ja lapset, mummo sekä täti ja Pepe. Myöhemmin käytiin vielä saunomassa ja uimassa rannalla. Nakitkin lämmitettiin saunan lämmössä. Ihana, raikas ilma oli pitkästä aikaa! 

Eilen nukkumaan käydessä oli näin kaunis usva pellolla!

Viime yönä olimme Mimosan, Aatoksen ja Iisan kanssa aitassa nukkumassa. :) Mimmille ja Aatokselle se oli ensimmäinen kerta elämässään. Iisa on aitassa nukkunut muutama vuosi takaperin ainakin Anja-mummon ♥ kanssa. Aatosta hieman ensin tuntui pimeys pelottavan ja hän halusi pitää taskulamppua päällä. Mutta pian onneksi alkoi uni painamaan pikkumiehen silmiä ja lopulta lampunkin sai sammuttaa. Iisa ja Mimosa nukahtivat helposti. Minäkin nukahdin, mutta vasten normaalia yöuntani, jouduin pomppimaan kahteen kertaan vessassa yön aikana. Vauva on ilmeisesti muuttanut asentoaan nyt niin, että vessassa ravaamiseni on selvästi lisääntynyt. Aiemmin en ole juuri yöllä vessassa juossut... Aamulla Aatos heräili 6:30 maissa, mutta onneksi nukahti uudelleen ja nukuimme 8:45 asti!! Silloin hirsien välistä pilkoitti jo mukavasti aurinko! Kylläpä vanhassa aitassa on niin oma ihana tunnelmansa ja ne tuoksut, josta tulee oma lapsuus mieleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♥ luen sen kuitenkin ennen julkaisemista :)