keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Neuvolassa käyntiä 38+5 ja Mimosa - kirjojen etsintää!

Me viettettiin tyttöjen kanssa eilen kolmistaan iltaa. Tai käytiin ystäväni tyttären 11v syntymäpäivillä Veljesniemessä, Iisa saunoikin ja ui! Itselle ei tullut mieleenkään mennä uimaan! :D Käytiin myös moikkaamassa isääni ja kävin lukemassa Hyksistä saapuneen epikriisin. Eipä siinä mitään ihmeellistä ollut, mikä olisi yllättänyt. Juho siis oli Porissa veljensä kanssa käymässä. Tulevat tänään kotiin sieltä. Taisi olla viimeinen yöreissu ennen kuin vauva syntyy. Vaikka hyvinhän me pärjättiin, ei edes supistellut. 

Tänään kävin sitten viimeisessä neuvolalääkärissä. Mitään uutta tietoa en sieltä mukaani saanut (painoarvioita, vauvan kiinnittymistä tms.). Onneksi mun terkkari lupasi ensi viikolla valaista asiaa hieman tarkemmin. Onneks mä en ole mikään panikoija asioiden suhteen, mut kyllä tietty olis mukava ollut tietää vaikka minkä kokoiselta vauva tällä hetkellä tuntuu. Tosin huomaan ettei vauva vielä kovin alhaalla ole, vaikka viime aikoina olen joutunut käymään useammin vessassa. En siis yöaikaan käy kertaakaan! :) Mutta jos joutuu olemaan pystyasennossa niin silloin tuntuu että vois käydä vartin välein vessassa. Pikkumies on onneksi ihan liikkuvainen kaveri, vielä en ole kertaakaan edes ajatellut pitäisikö liikelaskentaa suorittaa.

Kunhan Mimosa herää päiväuniltaan niin lähdemme kohti Mikkeliä! Äiti siirtyi sinne eilen Kuopiosta ja toivotaan että kuntoutuminen jatkuu nyt positiivisissa merkeissä! :) Iisa alkoi lukemaan Mimosan heräämistä odotellessa Viirun syntymäpäivät - kirjaa ja tajusin että mäkin olen tuota kirjaa lukenut lapsena ja etsinkin joskus tuota kirjaa kirjastosta, kun siinä oli semmoinen hauska "kananmunakohtaus". En vain ollut tiennyt että nuo Viirut ja Pesoset ovat jo oikeasti sieltä kasariajalta, ajattelin että se kirja olisi ollut samantyyppinen muuten vaan! Mutta mukava yllätys! Jos mä jotakin oikein haluaisin löytää niin niitä Mimosa kirjoja! Voi kun joku tulisi vastaan kirpparilla, tai jos olette tietoisia saako niitä uutena painoksena niin vinkatkaa ihmeessä mulle! :) Tai jos haluatte luopua omistanne niin kyllä minä niistä maksan mieluisasti! :) 

Etsinnässä siis seuraavat kirjat joka on kirjoittanut Camilla Mickwitz:
* Mimosa
* Mimosan syntymäyö
* Mimosan syntymäpäiväkirja



..Jään siis haaveilemaan ja odottamaan ;) Mutta nyt kohti Mikkeliä! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♥ luen sen kuitenkin ennen julkaisemista :)