maanantai 18. marraskuuta 2013

Valolumipalloja :)


Olen jo pitkän aikaa ihastellut blogeissa näkyviä ihania roikkuvia pallovaloja... Ja nyt viimein meilläkin on sellaiset! :) Eilen Lahden Kärkkäisessä käydessämme löysin minun silmääni miellyttävät pallot, mukavan huokeaan hintaan 16,95e. Nuo pallot näyttävät ihan kuin lumipalloilta :) lähempää tarkastellessa ovat sellaista kumista materiaalia, josta kissanpallojakin on tehty. ;) Ei siis haittaa, vaikka pallo tipahtaisi lasten käsissä joskus maahankin... 




Meillä oli aika pitkälti shoppailupainotteinen viikonloppu, mutta mahtui sinne viikonlopun päätteeksi vielä omaistensa menettäneiden iltakin. Lauantaina lähdimme kaksistaan Iisan kanssa käymään Vantaan Ikeassa. Oli tarkoitus ostaa kaikkea tarpeellista Iisan huoneen tulevaan remonttiin ja ehkä jotakin muutakin. Olimme täysin "ajatta" liikenteessä, ja lopulta kävikin niin, että emme edes kerenneet kaikkea sitä etsiä hyllyistä mitä olimme merkanneet ostoslistalle, kun jo kuulutettiin että koko liike on suljettu! :D Naiset!!! (Olimme siis useamman tunnin siellä...) No, joka tapauksessa ostoshihnalle virtasi monenmoista tavaraa ja tarviketta. Magneettitaulua, pallia, taljaa, kuppia, servettiä, lahjapaperia, lehtitelinettä, seinälamppua, magneettia, kyniä, sängyn puista ritilää, kenkälaatikoita, laatikoita, leikkuulautaa, leivinpaperia jne. Siis kaikkea pientä härpäkettä, jota en taaskaan edes tiennyt tarvitsevani, ennen kuin niitä jo työnnettiin Ikean ovista ulos. Ovilla vielä heilutteli rahankerääjät lippaineen ja saivat kyllä potemaan erittäin huonoa omaatuntoa siitä, kuinka tässä työnnetään ostoskärryt täynnä sälää autoa kohden, siinä vaiheessa kun joku tuolla toisella puolella maapalloa on menettänyt aivan kaiken... Enkä edes antanut rahaa, kun ei ollut käteistä pussissa. Lupasin itselleni käydä tekemässä lahjoituksen hirmumyrskyn uhrien katastrofirahastoon. Täytyypä pian hoitaa tämä lupaus!

Olipa kiva olla kerrankin kaksistaan liikenteessä, siis minä ja esikoinen. :) Oikea tyttöjen retki! 
Ja koska sunnuntaina pauhasi Eino-myrsky, oli esikoisen ratsastuskilpailut peruttu siltä päivältä, niin kävimme tekemässä vielä toisen shoppailuretken Lahteen ja Kärkkäiseen, josta tytär on jo pitkään puhunut. Tällä kertaa tosin koko perhe oli matkassa mukana. Toinen kerta Kärkkäisellä minulle, ja sanotaan että onpahan tuo taas joksikin aikaa nähty. Kärkkäisessä tytärtä veti eniten puoleensa hevospuoli, josta lähti mukaan kypärä, pipo ja vielä kypärämyssykin. Itse olin merkannut kauppalistalleni sappisaippuan, virkkuukoukun ja lankakerän, jotka kaikki löytyivät kyllä! :) Lisäksi löytyi nuo ihanat valot, sekä ensi vuoden kalenteripyyhe, alennuksesta viidellä eurolla tuttavani kuvittama kirja Lohikäärmeistä, ja valitettavasti jotakin muutakin, esimerkiksi liimoja. :D Ehkä tässä on nyt shoppailtu hetkeksi? Ja omaatuntoa toki mukavasti piristää tieto siitä, että kuun lopussa alkaa kirpparipöytä muutamaksi viikoksi eteenpäin... Huh! Saapi vähän tavaraa ulospäin täältä talosta!!!

Tänään pääsemme sitten Iisan kanssa ratsastuskilpailujen saloihin, pitkästä aikaa! Pappa on tulossa meille lapsenvahdiksi pikkuisille, eipä tuonne kisoihin muuten olisikaan mitään asiaa.. :)

2 kommenttia:

  1. Tosi kivat nuo valot :), hauska kun justiinsa päivitin itsekin blogia pallovaloista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Aika hauska samanaikainen sattuma! Kivat valot teilläkin! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥ luen sen kuitenkin ennen julkaisemista :)