perjantai 22. marraskuuta 2013

Matkakartta-haaste

Pariisissa ♥ 2009 ihana karuselli

Tämän matka-aiheisen haasteen sain Lauran blogista, kiitos kovasti. Tämä oli oikein mieluinen haaste, jossa pääsi kuin uudelleen reissuun.. ja vieläpä moneen paikkaan! :)

Haasteen idea menee lyhykäisyydessään näin:

1. Näytä matkakartan (Travbuddy tai vastaava) avulla missä maissa olet käynyt ja paljonko se on prosentteina.
2. Kerro, mielellään perusteluineen, mikä tai mitkä vierailemistasi maista ovat olleet suosikkejasi.
3. Paljasta vielä se maa (tai kaupunki), johon et ole vielä päässyt matkustamaan, mutta johon pääsystä haaveilet.
4. Kiitä sitä bloggaajaa, jolta olet haasteen saanut ja vinkkaa myös Casa Volmariin omasta matkakartasta, jotta voin käydä siihen tutustumassa. http://casavolmari.blogspot.fi
5. Haasta mukaan 3-5 bloggaajaa.


:) Nonniin! Aloitetaanpas! Pahoittelen jo heti alkuunsa, että mulla lähti aihe ihan täysin lapasesta, enkä ihmettele lainkaan jollei kukaan tätä jaksa lukea läpi! :D No, mutta kerrankos sitä matkailuhistoriaansa täällä käy läpi!

Ensimmäinen ulkomaan matkani on todennäköisimmin ollut Ruotsin lappi sekä Norjan lappi. Sinne me perheen kanssa lapsuudessa matkustettiin kesä-aikaan joskus kun olimme veljeni kanssa muutaman vuoden ikäisiä (veli ehkä 2v ja minä 5v). Ruotsiin ja Norjaan meidän ulkomaanlomamatkat lapsuudessa aina tapahtuikin. Jos ei lappiin, niin risteillen Tukholmaan tai hieman eksoottisemmin Visbyn saarelle (joka siis Ruotsia). Peruskoulun ja talouskoulun jälkeen, vuonna 1996 pääsin viikon kuororeissulle Saksaan, jossa olimme Lauterbachin pikkukylässä muutaman päivän perhemajoituksessa ja muun ajan jossakin leirintäalueella. Matka oli erittäin antoisa, ja konsertoimme useassa eri kirkossa matkamme aikana. Mukana oli kuoron lisäksi kamariorkesteri sekä solisteina altto että sopraano. Tämä oli ensimmäinen lentoni, ja pelkäsin hirvittävästi. Olin täysin varma että lentokone putoaa... Ei pudonnut onneksi! :)

Tämän jälkeen risteilin monena vuotena peräkkäin ystäväni Marjan kanssa Tukholman risteilyillä... Monenlaisia muistoja liittyy niillekin "retkille", shoppailua muun muassa!

Seuraavan kerran lentelin vuonna 2001 ystäväni Hannan kanssa, olimme 21 vuotiaita ja ensimmäistä kertaa yhdessä ulkomaanreissulla, kohteena Espanjan hallitsemat Kanarian saaret, ja siellä Playa del Ingles, San Agustin. Se oli viikon reissu ja mukavia muistoja on sieltä mielessä.

Risteilyjä jatkui myös vuoden 2001 jälkeen sekä teimme sen aikaisen puolisoni kanssa reissun lappiin, ja kävimme samalla Ruotsin ja Norjankin puolella.


Rooman katuja tallaamassa. 12/2008


Sikstiiniläiskappelissa, Vatikaanissa 12/2008

Vuonna 2008 olin jo eronnut ja matkailu alkoi kiinnostaa ihan uudella tavalla! :) Päätin lähteä yksin käymään Roomassa! Olin jo tilannut matkan, kun ystäväni Susanna ilmoitti, että hän voisi lähteä mun kanssani sinne! Voi, että mikäs sen parempaa! Vietettiin ikimuistoiset neljä päivää Roomassa, shoppaillen, matkailunähtävyyksiä ihastellen, valokuvaten. Yhtenä päivänä kävimme myös Vatikaanin puolella, maahan se sekin on, joten siitäkin rapsahti pojo lisää! :) Vatikaani oli kyllä uskomattoman upea!


Pariisissa keväällä 2009

Facebookissa olin tutustunut ranskalaiseen pariskuntaan, Jérômeen ja Lydiaan, sekä heidän kissaansa Michaan. :) Minut oli kutsuttu heille vierailulle, ja keväällä rohkaisin itseni ja varasin lennot Pariisiin. Tällä kertaa lähdin "suureen maailmaan" ihan yksin. Olin jännityksestä ja innostuksesta ihan villinä :D mutta kaikki sujui todella hyvin. Jérôme ja Lydia olivat oikein mukavia sekä erittäin vieraanvaraisia. He jaksoivat esitellä minulle Pariisia tuntikaupalla, herkuttelimme ihamissa ravintoloissa ja katselimme pariisilaista elämää, sen mitä nyt kolmessa päivässä oli aikaa katsella! :) Kesällä 2009 pariskunta tuli reiluksi viikoksi meille tutustumaan suomalaiseen elämänmenoon ja kesään. :) Meillä oli tuolloin siperiankissanpentuja, joihin yhteen heistä, Lydia rakastui silmittömästi. Sovimme jo, että myyn Nasun heille ja lennän lokakuussa tuomaan kissan heidän luokseen Pariisiin, mutta kohtalo päätti toisin. Nasulla murtui 11 viikkoisena jalka, jonka paranemiseen kului useita viikkoja, enkä enää halunnut luopua tuosta niin rakkaaksi käyneestä kissasta. Kävin kuitenkin toisella Pariisin reissulla ystäväni Susannan kanssa lokakuussa 2009 ja viihdyimme oikein hyvin, taas kerran! :)


Lissabon, Portugal 2010

Matkailukuume oli puraissut meitä molempia Susannan kanssa ja johan se oli keväällä 2010 lähdettävä seuraavalle ulkomaan reissulle. Tällä kertaa valitsimme määränpääksi Portugalin ja sen pääkaupungin Lissabonin. Voih! Se oli kiva keväinen matka! :) Kävelimme sielläkin kilometrejä, ihastelimme kaupunkia, jossa oli tuhansia portaita sekä mäkiä ja laskuja kuin muille jakaa. (Tarkempaan postaukseen Lissabonista pääset tästä!) Nautimme! :)


Cavalairesta, kesällä 2010 :)
(Mutta mitä on tapahtunut kolmessa vuodessa??? Noin pienestä tyttösestä, on kasvanut reipas kolmasluokkalainen! Pituuttakin on tullut hurjasti! :) ♥


Cavalaire, markkinoilta 2010


St Tropezista 2010 kahvittelemassa ♥ mukana äiti-kultakin oikealla ylhäällä

Ranskan ystävieni kanssa tuli jo lokakuussa 2009 puhetta, että Lydian äidillä on kesäpaikka etelä-Ranskassa, Cavalairen kaupungissa, joka on noin 100 kilometrin päässä Nizzasta. Lydia taisi heittää jo tuolloin kutsun koko minun perheelleni, että voisimme seuraavana kesänä mennä sinne lomalle! No, ajattelin sen alkuun olevan ihan vain pelkkä vitsi, mutta sitkeästi he vain pyytelivät meitä lomailemaan Cavalaireen ja lopulta otin asian puheeksi Raatilla, mummolassamme. Pian huomasin, että kappas meitähän olisi tässä yhdeksän hengen seurue lähdössä kesällä kohti rivieran rantahiekkoja! ;) (Lydia ja Jérôme olivat siis tavanneet kesällä sukulaisiani reilun viikon vierailulla, ja tulivat hyvin juttuun!) Mukaan lähtivät minun ja Iisan lisäksi veljeni perhe, äiti, Päivi-täti ja Laura-serkku. :) Majoittauduimme Lydian äidin omistamaan taloon ja oli hieno ja kiva reissu! Upealta tuntui myös olla matkanjohtajana, ja selvitä kaikista mahdollisista käänteistä olemattomalla ranskan kielen sekä ei kovin kummoisella englannin kielen taidollaan... :) Mutta selvittiin! Ihanaa oli myös, että äiti oli reissussa mukana myös ♥ Hän tekin suuren työn valokuvakirjan kanssa, jonne ikuisti meidän kaikkien matkavalokuvista usean sadan kuvan kirjan.

Juuri ennen tätä Cavalairen reissua, olimme tavanneet Juhon kanssa ja jatkoimmekin sitä yhteistä elämää reissun jälkeen tiiviisti.. Myös Jérôme ja Lydia kävivät kesän lopulla 2010 meillä vielä Suomessa ollen vajaan viikon verran vierailulla. :)


Tallinnasta syksyllä 2010

Syksyllä 2010 varasimme Juhon kanssa reissun Tallinnaan. Juho oli ollut Virossa puoli vuotta vaihto-oppilaana, joten olihan se nyt tyttöystävälle näytettävä millaista Virossa on. Tämä oli siis minun ensimmäinen reissuni Tallinnaan. Juuri ennen reissuun lähtöä olin tehnyt positiivisen raskaustestin, ja meillä oli pieni salamatkustaja menossa mukana... ♥ Vietimme yhden yön Viru-hotellissa ja sitten palasimme takaisin Suomeen.


Tsekki, Praha joulukuussa 2010


Prahassa 2010 tiiviisti raskaana ;) cappuccinolla

Tähän mennessä viimeisen ulkomaanreissuni Susannan kanssa tein joulukuussa 2010. Varasimme reissun Prahaan, jossa ihastelimme joulutoria ja totesimme lunta ja pakkasta löytyvän myös keski-euroopastakin. Tosin eihän siellä mitään nastoja autonrenkaissa ollut, joten astetta enemmän pelotti bussin luistellessa napakkaa kyytiä liukkailla teillä. Prahassa hämmennystä aiheutti kieli, josta ei ottanut ollenkaan tolkkua ;) Mutta niin sitä vaan matkattiin ratikalla edes takas... :)


Kreeta, Kreikka syksyllä 2011


Kreeta, Kreikka, Platanias 10/2011

Synkeää syksyä pakoon ja syyslomaa viettämään lähdimme Kreikkaan, Kreetan saarelle lokakuussa 2011. Mukana olivat Mimosa-vauva 5kk, Iisa 7v, minä, Juho sekä mamma. Leppoisa loma oli Kreetalla, matkasää oli alkupäivien lämpöisemmän jakson jälkeen aika vilpoisa, toisaalta ihan mukava sää vauvan kanssa olla reissussa. :)


Rodos, Kreikka keväällä 2013 näkymä hotellihuoneesta...


Rodos, Kreikka 2013 Aatos ja Mimosa

Erittäin rankan syksyn 2012 ja kevään 2013 jälkeen meidän perhe tarvitsi totisesti lomaa kaikesta arjesta. Äitini oli helmikuussa kuollut ja hautajaisten jälkeen Juho alkoi puhua lomareissusta. Jonnekin lämpöiseen, lähelle, helppoa all inclusive- elämää, vähän luxustakin. Löysimme ihanan paikan Rodoksen saarelta, ja saimme reissuun mukaan meidän perheen lisäksi mamman sekä Juhon veljen Panun. Viikon reissu oli kyllä kaikkea sitä, mitä oli kaivannut ja toivonut. Totaalinen irtiotto arjesta, valmista ruokaa, lämpöä, lepoa. Aivan mahtava loma!


Tallinna, syksy 2013


Tallinna, syksy 2013 ja Kalev kahvilan herkullinen cappuccino ♥

Tänä syksynä me päätimme Juhon kanssa raivata hieman tilaa parisuhteelle ja lähteä Tallinnaan yhden yön reissulle. Toki Aatos oli meillä mukana, mutta voin kertoa että vain yksi lapsi reissussa kolmen lapsen sijaan, tuntui jo kuin olisi ollut kahdestaan matkalla! :) Tällä kertaa olimme vanhassa kaupungissa, hotelli Barons:issa yötä. Ihana paikka ja kiva reissu se oli tämäkin! :)

Mutta sitten se suosikki? Huh, onpas vaikea kysymys. Kaikki kun ovat olleet niin ainutlaatuisia reissuja omalla tavallaan. Kaikkiin paikkoihin voisin mennä uudelleen, osaan ehkä mielummin eri vuoden aikana kuin olen ollut joten paikat näyttäytyisivät ehkä eri valossa silloin? Pariisiin toivoisin pääseväni Juhon kanssa joskus, onhan se tunnetusti rakkauden kaupunki. :) Myös Roomaan jäi paljon nähtävyyksiä... Cavalairen matka jää toivottavasti ikuisesti mieleeni, sillä siihen liittyy muisto äidistä ja niin monesta muusta asiasta, ystävästä. Kyllä mä voisin mennä minne vaan uudelleen...

Pienempänä haaveilin pääseväni joskus käymään Sveitsissä. Ilmeisesti pikku-Laura oli tämän haaveen takana, ainakin osittain. :) Myös Irlannin matkasta olen myös aikaisemmin haaveillut. Samoin Hollannin tulppaanit olisi ihana nähdä! Tällä hetkellä nuo eivät ehkä ole niitä ensisijaisia matkustuskohteita, mutta kenties joskus? Venäjä kiinnostaa minua jonkin verran. Myös Slovenia ja Kroatia olisi mielenkiintoisia paikkoja käydä katsomassa. Siis eurooppa itsessään kiehtoo minua. Muualle on sitten niin pitkä matka. Sen verran lentopelkoa löytyy, että pitkät lennot valtamerien taakse eivät juuri kiinnosta. En vaan ehkä uskalla, ja onhan tässä euroopassakin paljon nähtävää!

Haastan mukaan jokaisen bloggaajan, joka sai luetuksi tämän postaukseni :)
Toivottavasti lähtee monelle pohdittavaksi! :)

4 kommenttia:

  1. Ihania tarinoita, ihania reissuja ja ihania kuvia <3. Ihan harmittaa, kun en omaan postaukseeni jaksanut skannailla kuvia Pariisista ja Göteborgin kesästä. Voi sitä aikaa ennen digikameroita ;)...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Joo ihania muistoja heräsi mieleen! Todellakaan ei tullut mieleen skannailu... Tosin, eipä meillä moista hienoutta kotoa löydykään! :D

      Poista
  2. Ihania reissuja :) katsotaan kerkeäisinkkö kirjoittamaan tästä aiheesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Joo, oli kivaa muistella! Reissujuttuja on kiva lukea, joten toivottavasti postausta tästä aiheesta tulee blogissasi!

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥ luen sen kuitenkin ennen julkaisemista :)